Minä olen Napsu. Napsu on poikaystäväni antama lempinimi minun järkevälle puolelleni - tai no, ei hän sitä mitenkään erotellut, mutta ei hän ole runotyttöä vielä nähnytkään. Minä olen aina järkevä hänen seurassaan. Hän on hyvä keksimään lempinimiä, meillä käytetään niin perinteisiä (rakas, kulta, höpsö, hölömö) kuin epätavallisia (öhnäke, pöhnökki, murmeli). Napsu on kuitenkin noussut useimmiten esiin, se ei mitenkään viittaa mihinkään, se on vain puhdasta mielikuvituksen tuotosta.

Minä olen myös Emilia. Se on minun runotyttöpuoleni. Osaan olla todella syvällinen, runollinen, herkkä. Mutta se on tarkasti piilotettu muilta, koska en osaa hyvin näyttää tunteitani. Emilia tulee tietysti kirjasta Runotyttö (L.M.Montgomery). Rakastuin Emiliaan jo silloin yläasteikäisenä kun luin tämän kirjan ensimmäisen kerran. Olen aikaisemmin nimittänyt tätä puolta itsestäni Mariaksi, koska se on myös nimessäni piilossa. Mutta täällä haluan olla Emilia. Saatatte ihmetellä sitä, että erottelen itsestäni kaksi puolta, mutta koen sen horoskooppimerkki kaksosten syyksi. Olen aina jäsentänyt itseni kahtena, on Napsu ja Emilia, - ja Maria. Nämä kummatkin ovat aina läsnä, toinen vaan dominoi toista. Yksin ollessani Emilia ottaa ohjat, Napsu taas hoitaa julkisen toiminnan. Haluan päästää Emilian useammin vapaaksi, ja siksi kirjoitan tätä blogia. Mutta myös haluan parantua siitä, etten näytä tunteitani. Haluan kehittyä. Haluan ottaa oman elämäni paremmin hallintaan. Haluan rakastaa itseäni ja sen haluan todella tehdä! Haluan olla oman elämäni sankari! Ja matka kohti oman elämänsä herruutta alkaa nyt.

Konkreettisesti voin kertoa, miten aion blogini järjestää: kirjoitan siitä mitä mieleen tulee: kirjoista, päivän tapahtumista, mieltä askarruttavista asioista. Yritän kirjoittaa vähintään joka toinen päivä. Kommentti, jos se on rakentavaa, on aina paikallaan.

Tästä päivästä voin vähän kertoa: olen tällä viikolla, viime viikon lomailun jälkeen, alottanut taas liikunnan. Tiistaina oli body balance, keskiviikkona zumba ja tänään kuntosali aamusta. Hikoilu pitkästä aikaa on kivaa - kuntosalillakin olen käynyt todella huonosti. Olen huomattavan ylipainoinen, joten haluan tehdä liikunnasta rutiinin, kivan rutiinin, jota haluan jatkaa. Lisäksi toinen projekti on syömisen normalisoiminen.

Tänään kohtasin taas niin typeriä mustatuntuu-ajatuksia, että teki mieli syöttää kyseinen henkilö leijonille. Olen itse lukenut laihduttamisesta, oikeanlaisesta syömisestä ja liikunnasta kaiken mitä olen käsiini saanut. Eli tiedän suht koht tarkkaan miten tulee toimia. Mutta tänään saman vuoden opiskelija alkoi väittämään, että kun laihduttaa, ei kannata samaan aikaan kasvattaa lihasta, koska se ei mitenkään vaikuta läskin häviämiseen. Mitä?! Tyyppi hiljeni vasta siinä vaiheessa kun sanoin että koulutuksen saanut personal trainer oli suositellut minulle tällaista "rasvanpoltto-ohjelmaa". Ihmisillä on niin paljon mututietoa, ja vielä kanttia esitellä sitä joka puolella. En usko enää ketään muita kuin ammattilaisia - oma poikaystäväkin on niin viisas asioiden suhteen, joista hän ei tiedä mitään. Mutta hän on mies, joten ei ihmekään ;) Ärsyttää vielä sekin, että on pakko alkaa jauhamaan vastaan. Mutta tämä henkilö muutenkin on hyvin tietäväinen joka asian suhteen ja kärkäs esittämään omia mielipiteitään. Vasta täällä opiskellessani olen huomannut, että minullakin on mielipiteitä, mutta en ole aikaisemmin joutunut riitoihin niiden takia. Tämän ihmisen kanssa väännämme peistä aika usein, koska hän haluaa olla aina aivan eri mieltä, enkä minä anna periksi asioissa, joissa tiedän, tai ainakin uskon vahvasti olevani oikeassa. Asioissa, joista en ole varma, tai edes vähän epäröin, myönnän tietämättömyyteni. Sen luen itselleni eduksi, vaikka muuten aika kovapäinen olen.

Viime Kirjasuomen kehitys- kurssin harjoitustunnilla tuli mieleen runo Taru Sormusten herrasta (J.R.R. Tolkien):

Ei kaikki kiiltävä kultaa lie,

vaeltaja ei eksy jokainen,

ei vahvalta vanhuus voimia vie,

syviin juuriin ei ulotu pakkanen.

Tuli tuhkasta jälleen pilkahtaa,

valo varjoista syttyvä on;

terä miekan murtunut yhteen saa,

ja kruunataan kruunuton.

Tämä tuli mieleen Henrik Floreniuksen sananlaskusta Ei caicki Culda / kuin kijldä ; Eikä hopia / cuin hohta. Tämä kurssi on erittäin mielenkiintoinen, vaikka ainakin minulle suhteellisen vaikea. Lähetän teidät nyt tämän Konkaria alias Aragornia tarkoittavien säkeiden voimalla miettimään omaa onneanne ja elämäänne. Onko siinä jotain muutettavaa? Onko jokin pieni mutta helposti muutettava seikka vaivannut jo pitkään?