En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa.
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni.
Olen veren kuiske miehen korvassa,
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja.

Edith Södergran: Viegre Moderne (Dikter 1916)

Havahduin eilen siihen, että taidan olla aika onnellinen, ottamatta lukuun sitä, että poikaystävä on mölli - mutta se on mölli aina. Herralla on taas joku ongelma, ei juttele eikä ota yhteyttä (elämme siis kaukosuhteessa, että harvoin nähdään, ja se koettelee ainakin minua) ja kun kysyn, että onko joku mielen päällä, ni ei ole mikään. Olkoot, en jaksa yrittää kaivaa ongelmaa esille. Voi tietysti olla, että mies on tosi väsynyt, ja varmasti onkin, mutta en minä silti jaksa yrittää pitää yhteyttä, jos ei saa mitään vastausta. Inhoan eniten sitä, ku viestiin ei saa vastausta.

Mutta niin, olen oikeasti onnellinen (veli sanoi eilen, kun valitin tuosta miehestä, että "taitaa sinua aika usein ärsyttää se". Tuo on niin totta, ja olen yrittänyt olla ärsyyntymättä ja pelkäämättä sitä että hän minut jättää. Jättää jos jättää, turha sitä on ressata) Huomasin tämän kun juttelin miehen kanssa mesessä, ja siinä sitten selittelin viikon tapahtumia, ja kirjotin näin: "mie oon kyl äärettömän tyytyväinen miun elämään tällä hetkellä, ei oo mitään suurempaa puutetta, kaikki menee hyvin" Yllätyin itsekin siitä, että oikeasti sanoin noin, olen niin pitkään ollut onneton. Ja vielä sekin, että olen onnellinen vaikka en ole kiehnännyt poikkiksen kainalossa. Eli olen onnellinen omana itsenäni. Hieno oivallus.

Katsoimme veljen kanssa School of Rockin, ja sehän oli sikahyvä leffa. Tykkäsin kaikista lapsosista, ja muutenkin yhteishenkiajatus oli erittäin innoittava. Kummallinen leffa sinänsä, että yleensä minä en tykkää semmosista leffoista, joissa ei ole jotain hyvännäköistä miestä. Tässä ei todellakaan ole.

En yleensä pidä lapsinäyttelijöistä, mutta tässä elokuvassa he olivat suhteellisen hyviä. Esimerkiksi Rare Export:issa lapsinäyttelijät olivat aivan toivottomia.

Eilen tuli kyllä taas syötyä... Pyttäriä ja karkkeja. Mutta tänään oli tarkoituksena kävellä kaupunkiin, joten siinä saa taas tunnin verran urheilua. Muutenkin tulee kyllä niin mässäilyviikonloppu, mutta ei kai veljelle tarjota kasvissosekeittoa?!

Luin aamulla iltasanomia, ja eksyin taas terveyssivustolle. Tiedän hyvin paljon terveellisestä ruokavaliosta, mutta en vain osaa noudattaa sitä, ja se ärsyttää. Haluaisin pitää kroppani kunnossa ja laihtua, mutta itsekuri ei riitä siihen, että jättäisin karkit ja leivokset kauppaan. Tällainen idea kuitenkin hyppäsi esiin Ilta-Sanomien terveysjutusta Ahdistaako kalorien laskeminen? (11.2.2011, Ilta-Sanomat nettilehti) :

"Muista, että sinä kontrolloit ruokavaliotasi

Keho rakentuu sadoista biokemiallisista osista, jotka kaikki näyttelevät omaa osaansa anatomisessa kokonaisuudessa. Koska sinä olet oman kehosi kapellimestari, voit päättää miten nämä osat toimivat. Valitsemalla terveellisiä ruokia, kehosi toimii aivan eri tavalla ja tunnet olosi myös huomattavasti paremmaksi puhumattakaan niiden vaikutuksista painoosi ja ulkonäköösi." 

Tämä ajatus tuntui taas kertaalleen motivoivalta. Jättäydyn usein sen varaan, että en voi mitään makeanhimolleni. Itse asiassa olen, kuten teksti sanoo, oman kehoni kapelimestari. Tarvitsen paljon motivaatiota, että jaksan säilyttää ruokavalioni järkevänä. Nyt yritän taas järkevöittää syömistäni, tosin tänään veli tulee talviloman aloituksen kunniaksi kylään viikonlopuksi, ja ruokavalio on sen mukainen. Tosin syön varmaan vähemmän kuin normaalisti.

Käyn läpi vielä muut tietämäni sanomalehtien terveysosastot, ja tutkin, onko siellä jotain mielenkiintoista, joka motivoisi minua jatkamaan/aloittamaan ruokavalion tarkailemisen.

Tämä on minulla ainakin todella todellista: syön television ja lukemisen rinnalla. En oikeasti nauti syömisestäni, syön karkkia kuin leipää. Ja se ärsyttää. Mutta se on jo niin rutinoitunut tapa, että siitä pitäisi päästä eroon. En oikeasti nauti yhdestäkään suupalasta jonka syön, vaan ne ovat vain kaikkien ohjelmien sivunautintoa. Minun pitäisi opetella nauttimaan ruuasta aivan toisella tavalla. Asiaa käsiteltiin Iltasanomien jutussa Paino kuriin - annoskoko pienemmäksi (26.11.2010):

"Älä syö TV:n tai tietokoneen ääressä

Tämän neuvon voisi viedä pidemmällekin, eli älä syö missään muualla kuin pöydän ääressä. Tällöin pystyt todella ajattelemaan, mitä syöt.Jos syöt samalla kun katsot TV:tä, surffaat netissä tai vaikka vain luet, vie se keskittymisen pois ruoasta ja ylisyöminen on väistämätöntä.Napostelu samalla kun tekee jotain muuta on houkuttelevaa, mutta todellisuudessa se vähentää ruoasta nauttimista. On siis paljon parempi varata ruoasta nauttimiselle aikaa ja jatkaa sitten päivää."

Yritän tässä blogissa myös seurata terveyttäni ja laihdutusta yleensä - tänään tulee käveltyä noin neljä kilometriä, koska menen hakemaan veljeä matkakeskukselta. Odotan innolla viikonloppua veljeni kanssa, koska meillä synkkaa hyvin ja olemme huumorintajultamme todella samanlaisia. Joskus olemme huomanneet, että olemme irvailleet jostain asiasta tuntikausia huomaamatta ajan kulumista. Pitää vielä siivota ennen veljen tuloa, tosin nyt olen jämähtänyt katsomaan Frendejä...

Minä olen Napsu. Napsu on poikaystäväni antama lempinimi minun järkevälle puolelleni - tai no, ei hän sitä mitenkään erotellut, mutta ei hän ole runotyttöä vielä nähnytkään. Minä olen aina järkevä hänen seurassaan. Hän on hyvä keksimään lempinimiä, meillä käytetään niin perinteisiä (rakas, kulta, höpsö, hölömö) kuin epätavallisia (öhnäke, pöhnökki, murmeli). Napsu on kuitenkin noussut useimmiten esiin, se ei mitenkään viittaa mihinkään, se on vain puhdasta mielikuvituksen tuotosta.

Minä olen myös Emilia. Se on minun runotyttöpuoleni. Osaan olla todella syvällinen, runollinen, herkkä. Mutta se on tarkasti piilotettu muilta, koska en osaa hyvin näyttää tunteitani. Emilia tulee tietysti kirjasta Runotyttö (L.M.Montgomery). Rakastuin Emiliaan jo silloin yläasteikäisenä kun luin tämän kirjan ensimmäisen kerran. Olen aikaisemmin nimittänyt tätä puolta itsestäni Mariaksi, koska se on myös nimessäni piilossa. Mutta täällä haluan olla Emilia. Saatatte ihmetellä sitä, että erottelen itsestäni kaksi puolta, mutta koen sen horoskooppimerkki kaksosten syyksi. Olen aina jäsentänyt itseni kahtena, on Napsu ja Emilia, - ja Maria. Nämä kummatkin ovat aina läsnä, toinen vaan dominoi toista. Yksin ollessani Emilia ottaa ohjat, Napsu taas hoitaa julkisen toiminnan. Haluan päästää Emilian useammin vapaaksi, ja siksi kirjoitan tätä blogia. Mutta myös haluan parantua siitä, etten näytä tunteitani. Haluan kehittyä. Haluan ottaa oman elämäni paremmin hallintaan. Haluan rakastaa itseäni ja sen haluan todella tehdä! Haluan olla oman elämäni sankari! Ja matka kohti oman elämänsä herruutta alkaa nyt.

Konkreettisesti voin kertoa, miten aion blogini järjestää: kirjoitan siitä mitä mieleen tulee: kirjoista, päivän tapahtumista, mieltä askarruttavista asioista. Yritän kirjoittaa vähintään joka toinen päivä. Kommentti, jos se on rakentavaa, on aina paikallaan.

Tästä päivästä voin vähän kertoa: olen tällä viikolla, viime viikon lomailun jälkeen, alottanut taas liikunnan. Tiistaina oli body balance, keskiviikkona zumba ja tänään kuntosali aamusta. Hikoilu pitkästä aikaa on kivaa - kuntosalillakin olen käynyt todella huonosti. Olen huomattavan ylipainoinen, joten haluan tehdä liikunnasta rutiinin, kivan rutiinin, jota haluan jatkaa. Lisäksi toinen projekti on syömisen normalisoiminen.

Tänään kohtasin taas niin typeriä mustatuntuu-ajatuksia, että teki mieli syöttää kyseinen henkilö leijonille. Olen itse lukenut laihduttamisesta, oikeanlaisesta syömisestä ja liikunnasta kaiken mitä olen käsiini saanut. Eli tiedän suht koht tarkkaan miten tulee toimia. Mutta tänään saman vuoden opiskelija alkoi väittämään, että kun laihduttaa, ei kannata samaan aikaan kasvattaa lihasta, koska se ei mitenkään vaikuta läskin häviämiseen. Mitä?! Tyyppi hiljeni vasta siinä vaiheessa kun sanoin että koulutuksen saanut personal trainer oli suositellut minulle tällaista "rasvanpoltto-ohjelmaa". Ihmisillä on niin paljon mututietoa, ja vielä kanttia esitellä sitä joka puolella. En usko enää ketään muita kuin ammattilaisia - oma poikaystäväkin on niin viisas asioiden suhteen, joista hän ei tiedä mitään. Mutta hän on mies, joten ei ihmekään ;) Ärsyttää vielä sekin, että on pakko alkaa jauhamaan vastaan. Mutta tämä henkilö muutenkin on hyvin tietäväinen joka asian suhteen ja kärkäs esittämään omia mielipiteitään. Vasta täällä opiskellessani olen huomannut, että minullakin on mielipiteitä, mutta en ole aikaisemmin joutunut riitoihin niiden takia. Tämän ihmisen kanssa väännämme peistä aika usein, koska hän haluaa olla aina aivan eri mieltä, enkä minä anna periksi asioissa, joissa tiedän, tai ainakin uskon vahvasti olevani oikeassa. Asioissa, joista en ole varma, tai edes vähän epäröin, myönnän tietämättömyyteni. Sen luen itselleni eduksi, vaikka muuten aika kovapäinen olen.

Viime Kirjasuomen kehitys- kurssin harjoitustunnilla tuli mieleen runo Taru Sormusten herrasta (J.R.R. Tolkien):

Ei kaikki kiiltävä kultaa lie,

vaeltaja ei eksy jokainen,

ei vahvalta vanhuus voimia vie,

syviin juuriin ei ulotu pakkanen.

Tuli tuhkasta jälleen pilkahtaa,

valo varjoista syttyvä on;

terä miekan murtunut yhteen saa,

ja kruunataan kruunuton.

Tämä tuli mieleen Henrik Floreniuksen sananlaskusta Ei caicki Culda / kuin kijldä ; Eikä hopia / cuin hohta. Tämä kurssi on erittäin mielenkiintoinen, vaikka ainakin minulle suhteellisen vaikea. Lähetän teidät nyt tämän Konkaria alias Aragornia tarkoittavien säkeiden voimalla miettimään omaa onneanne ja elämäänne. Onko siinä jotain muutettavaa? Onko jokin pieni mutta helposti muutettava seikka vaivannut jo pitkään?